|
Dokumenttielokuva "SANTTU KARHU - livvin kielellä"
kertoo petroskoilaisesta Aleksander Medvedevistä ja hänen
karjalaisesta alter egostaan Santtu Karhusta. Samassa henkilössä
on kaksi persoonaa: Venäjän kansalainen, perheenisä
Aleksander sekä karjalainen rockmuusikko ja viimeinen livvinkielinen
runolaulaja Santtu.
Aleksander asuu perheineen Petroskoin kantakaupungissa, kahdeksankerroksisen
talon ylimmässä kerroksessa. Talon hissi ei ole toiminut
kahteen vuoteen. Taloa vartioi betonijalustaan valettu panssarivaunu.
Santun karjalainen identiteetti löytyy idyllisestä Jyrgilän
kylästä Vieljärven rannalla.
Elokuvassa nähdään Santtu Karhu & Talvisovat
-yhtyeen kiertue vehreässä Karjalassa. Ennen kiertueelle
lähtöä yhtye esiintyy suuressa kaupunkijuhlassa Petroskoin
urheilustadionilla, jossa Santtu laulaa livviksi venäläiselle
yleisölle.
Konserttikiertueella Santtu palaa juurilleen, seudulle jossa livvin
kieli vielä paikoitellen elää. Näissä pienissä
ja rapistuneissa kylissä on vielä karjalan kielellä
pakisevia mummoja, mutta myös venäläistä iskelmää
vodkahumalassa hoilaavia miehiä. Miten käy kun näiden
mummojen kielellä laulava rockyhtye saapuu esiintymään
kylän kulttuuritaloon?
Elokuvan on ohjannut oululainen Esa
Nissi ja kuvannut J-P Passi. Elokuvan on tuottanut oululainen
QuetzalCoatl Production Oy/Heikki Timonen ja rahoittaneet Yle Teema
ja Poem.
Elokuvan ensi-ilta on perjantaina 22.4.2005 kello 18.00 Pohjankartanossa,
Oulussa. Samana iltana Santtu Karhu & Talvisovat-yhtye esiintyy
Never Grow Old-ravintolassa. Lauantaina 23.4. on yleisöllä
toinen mahdollisuus nähdä elokuva ja yhtyeen keikka Never
Grow Oldissa. Yle Teema esittää elokuvan myöhemmin
tänä vuonna.
|